Heips kaikille ihanille lukijoille!
Muutama viikko on vierähtänyt viime postauksestani ja hiljaiseloon onkin hyvä syy. Vaikka kuinka sormeni ovat huutaneet päästä kirjoittamaan blogipostauksia, on kipu mennyt edelle.
Eli pidemmittä puheitta - olin tammikuun lopussa vihdoin ja viimein kauan odotetussa polvileikkauksessa! Leikkaus oli iso; haavoja on yhteensä seitsemän ja niittejä oli reilut kolmekymmentä kappaletta. Ruuveja porattiin ja polvilumpiota tukevia jänteitä siirreltiin, uudelleenrakenneltiin ja kiristeltiin.
Toipumisprosessin haastavuus yllätti minut täysin; Parantumista ei auttanutkaan, jos olisi jaksanut tehdä suuret määrät toistoja, tai edes se, että on päättäväinen. Aluksi tuntui, ettei mikään riitä. Olin valmistautunut juurikin lihastoistoja tekemällä leikkauksen jälkeiseen aikaan, mutta todellisuus tuli aivan puskista: en pystynyt mihinkään. Kipu oli äärimmäinen. Leikkaus nosti kuumeen ja oksentelultakaan ei vältytty. Ensimmäiseen kolmeen viikkoon en voinut tehdä mitään. En voinut edes istua, makasin vaan jalka korotettuna ja popsin jos jonkinmoisia kipulääkkeitä. MacBookkini vaatii johdon, joka ei tietenkään yllä sohvalle saatika sängylle joten tänne kirjoittelu oli mahdotonta. Aika kävi pitkäksi, kyyneleet virtasi ja nenäliinoja kului, fiilis oli toivoton. Olin lähes varma, että leikkaus oli mennyt pieleen kun jalka ei vain taipunut enää. Hurjimmat kivut kesti parisen viikkoa jonka jälkeen helpotti. Vieläkään en pystynyt istua, mutta kutsujenteko taittui makuuasennossakin. Sain tehdä edes jotain.
Mitä tänään kuuluu?
Mulle kuuluu hyvää, loistavaa itseasiassa. Leikkauksesta on nyt neljä viikkoa ja viimeisimmän viikon aikana toipuminen on lähtenyt edistymään hurjasti!
Viime lauantaina opin kävelemään uudelleen. Ai että mä olin onnellinen.
Lisäksi fyssari sanoi leikkauksen menneen täysin suunnitellusti, eli mun jalassa ei olekaan vikaa vaan kankeus kuuluu asiaan. Eilen mitatessa jalka teipui jo 60 astetta ja luulen sen taipuvan tänään vielä enemmän. Kehitys on lähtenyt nopeasti etenemään.
Valitettavasti edelleen iso reisilihas "nukkuu", eli se ei aktivoitunutkaan enää leikkauksen jälkeen normaalisti. Mutta kuulemma ajan kanssa senkin pitäisi sieltä heräillä. Sen pelistäpoissaolo vaikeuttaa monia asioita kuten kävelyä ja sitä, etten saa jalkaa juuri nostettua. No, ei kaiken tarvitsekaan tapahtua hetkessä. Tiesin, että edessä on kuukausien prosessi. Eiköhän tällä jalalla vielä alttarille heinäkuussa kävellä!
 |
| Kuvassa juuri kävelemäänoppineena innoissaan lähdössä ulos haukkaamaan raitista ilmaa. |
 |
| Onneksi on ollut hyvä tukijoukko koko tähänastisen toipumisajan; Tomi ja omat vanhemmat. Yksin en olisi selvinnyt haastavasta alusta. |
 |
| Selailin ystävänpäivän tienoilla Cocopandan aleja häämeikkejä silmällä pitäen ja yhtäkkiä Tomi sanoi "Valitse mitä haluat, mä maksan." Kuulemma halusi piristää mua kun tiesi miten allapäin olin ollut viimeiset viikot. !!!!! Sain vihdoin ja viimein kauan haaveilemani Nyxin korostuspaletin (ollut mun häämeikkihankintalistalla) Tilasin samalla St.Morizin rusketusvoiteen ja -kintaan häitä ajatellen. Luin, että lopputulos vastaa ammattimaista suihkurusketusta, joten tällä tilauksella säästi suihkurusketuskokeilun + itse häärusketuksen hinnat (60€)! Suosittelen muuten tuota Nyxin Lingerie -huulipunasarjaa häämeikkiin! Vedin kämmenselälle sillä swatchin, ja se ei kulunut pois edes hankaamalla! Pusunkestävyys on siis taattu. Tässä kaikki tältä erää! Ihanaa, kun pystyy taas istua tietokonetuolilla ja kirjoitella ja lueskella postauksia häähumussa. The Only Way Is Forward Wifey to be/ Maiju |
