maanantai 1. elokuuta 2016

Someone's excited!

Hei taas ihanaiset                          

Tovi on kulunut aiemmasta postauksesta ja tämä morsmaikku on saanut niin paljon aikaan että huhhuh hirvittää, tää on nyt niin todellista! Fiilis on erittäin hyvä tällähetkellä; niin moni asia on mennyt eteenpäin hurjaa vauhtia. Muutettiin unelmiemme asuntoon, hankimme toisen hauvavauvan Bellan sekä hääjärjestelyt etenevät kovaa tahtia. Ensinnäkin; SAIMME YKKÖSTOIVEEN LÄPI VANHASTA KIRKOSTA KLO 12! Wohoo, jo siinä on aihetta juhlaan. Jotekin vaivasi suositun päivämäärän vuoksi pelko, ettei kirkkoa ehkä saisi ollenkaan.

Kävimme katsomassa juhlapaikkaa pari viikkoa sitten toistamiseen, tälläkertaa kesäkunnossa. Paikka oli yhtä mahtava kuin muistelinkin. Näin jo silmissäni ihmisten nauravaiset suut ja onnelliset hymyt ulos rakennetulla romantiikkaa hehkuvalla tanssilavalla. Erityisesti pidän paikan yksityisyydestä; ei naapureita liian lähellä ja muhkea kuusiaita suojaamassa pihapiiriä = hyvät bileet taattu. Vieraiden autot ja mahdolliset teltat majoittumista varten mahtuvat pihaan hyvin, sekä keinut + leikkipaikkakin löytyy. Tylsää ei varmasti tule. Keittiö on todella hyvä meille jotka tehdään tarjoiltavat itse. Kaikki paistoon ja vatkaamiseen tarvittava löytyy talosta, sekä neljä kunnon kokoista jääkaappia sekä yksi isompi uuni. Alakerrassa on biljardipöytä ja aivan mielettömän hieno sauna tähtitaivasvalaistuksella. Paikka on melko simppeli väreiltään ja kalusteiltaan - mutta hyvä niin, jää itselle enemmän toteutuksen varaa. Koristeita tarvitaan - ja PALJON!



One happy Wifey-to-be

Sibbo eller Helsingfors?

Samalla reissulla kävimme toisen kaasoista kanssa juhlapaikalta kolmen kilometrin päässä sijaitsevalla Nikkilän kirkolla mielenkiinnosta. Rakastuin kirkon ulkonäköön, olin myyty! Ko. kirkkohan olisi paljon fiksummalla välimatkalla juhlapaikkaan, kuin Helsingin keskustan Vanha kirkko. Selvitin, että Nikkilän kirkkoa saa ulkopaikkakuntalaiset alkaa varaamaan tämän vuoden lokakuussa. Pahoin pelkään, että vuoden suosituimmalla hääpäivällä emme saa niin myöhään aikaa itsellemme, mutta aina voi kokeilla. En valita, jos emme saa. Vanha kirkko on myös unelmieni hääkirkko, vaikka ulkomuodoltaan onkin paljon vaisumpi. Toivotaan parasta!


Save the Date -kutsut maailmalle

Tähän päivään herättiin kello seitsemän. Kurvasin äidilleni tulostamaan Save the date - kutsuihin tulevia tekstejä. Hain samalla reissulla mukaani toisen kaasoista ja toinen tuli perässä. Teimme lounaaksi pastasalaattia ja aloimme väkertää Std-kutsuja. Noh, siinä menikin kauemmin kuin oli luultu; kutsut oli valmiina viiden akoihin. Nyt ne on sitten lähetetty, ihanaa! Nyt häät vasta tuntuvat todelliselta. Tämä oikeasti tapahtuu.

Pikkuapulainen Bella

Päällä kuitsuissa kirsikkapuistossa otettu valokuva meistä, ja takapuolella tekstit. Kutsut laitettiin vaaleanpunaisiin kirjekuoriin jotka suljettiin eBaysta tilatuilla T&M 01.07.17 tarroilla

Ehdottomasti parhaimpia eBay -tärppejä!
Tässä kaikki tältä erää, nukkukaa hyvin ja muistakaa, että unelmat on tehty tavoiteltaviksi!

With love; Wifey-to-be

3 kommenttia:

  1. Ihanat nuo tarrat, pitää itsekin miettiä jos pitäisi tilaukseen! :)

    Jäin lukemaan blogiasi!

    Laura
    http://isaidyesblogi.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura, ja suosittelen tilaamaan! Tekee spesiaalin lisän kuoriin tai mihin ikinä ne laittaakin :) Alankin seurailemaan myös sun blogia!

      Maiju

      Poista
  2. Meillä kans tulossa noi samat tarrat save the date -kirjekuoriin, aivan ihanat! :)

    VastaaPoista