sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

'Cause every girl crazy 'bout a sharp dressed man

Lauantai-aamuna Tomi tokaisi, että pyysi juuri toista bestmaniaan kanssaan kauppakeskus Jumboon sovittelemaan pukuja. Hän oli jo lähtökuopissa kun edelleen todisteli mulle, ettei mitään ainakaan osteta samantien, vaan mahdollinen päätös tarvitsee aikaa kypsyäkseen. Pojat lähtivät matkaan ja lupasivat lähettää mulle kuvia sovituksista.

Aluksi Tomilla oli ajatuksena musta James Bond -tyylinen smokki. Haave kuitenkin kariutui hänen törmätessään väriyhdistelmään navy-vanha roosa. Yhdistelmä on omastanikin mielestä syötävän söpö, ja toimii puvussa. Olin varma sen istuvan komistukselleni kuin nakutettu..
Mallikuva Pinterestistä

..Vaan kuitenkaan näin ei käynyt.
Navy puku näytti kyllä hyvältä hänen päällään, mutta sitä jotain kaivattua reaktiota ei vain tullut. Hän oli itse samaa mieltä.
Toki kuvasta puuttuu roosan väriset somisteet, joka myös tekee paljon. Hän näytti hyvältä tässä - mutta mullekaan se ei riittänyt. Olin aina kuvitellut, että kun tuleva aviomieheni astelee eteeni The Puvussaan - sisälläni roihahtaa, eikä mikään ole epäselvää.
He´s The One.
Kuvassa Tomi Dressmannilla kokeilemassa navyn väristä pukua.

Vaikka James Bond -stylesta ajatuksena olikin jo luovuttu navyn värisen puvun lumoissa, ei Tomi kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta kokeilla kunnon smokkia. Dressmannilta ei smokkeja löytynyt, mutta ystävällinen myyjä suositteli käymään samassa kauppakeskuksessa sijaitsevassa Volt -liikkeessä. Liike oli erittäin siistin ja fiinin ensivaikutelman antava miesten erikoisliike.
Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun päästiinkin jo sovittamaan mieluista smokkia..



..Joka osoittautui täydelliseksi! Aivan kuin se olisi häntä varten tehty. Tomi kokeili mustan smokin lisäksi navyn väristä, joka ei kuulemma ollut kuitenkaan ollut yhtä mieluisa kuin musta. Pojat lähettivät mulle kotisohvalle kuvia, ja olin ihan myyty! Smokki lähti matkaan - ja Tomi sai unelmiensa asun häihin. Hänen komeat tummat piirteensä korostuvat kauniisti mustassa puvussa. Mielestäni nappivalinta. En voi sanoin kuvailla, kuinka onnekas olen päästessäni juuri tämän miehen kanssa  naimisiin. Hän on sekä sisältä että ulkoa juuri sitä mitä olen aina halunnut.

Tomi Volt -liikkeessä musta smokki päällä.

Tomin tullessa kotiin, hän piti mulle private muotinäytöksen. Smokki oli livenä vielä täydellisempi kuin kuvissa, ja se roihahdus todellakin tuli rintaan. Oli ihanaa huomata, kuinka onnellinen hän oli peilaillessaan ja kuvia myöhemmin katsellessaan.

Iso kivi vierähti sydämeltä, kun näinkin iso asia saatiin pois päiväjärjestyksestä! Mites muilla sulhasen pukeutuminen, missä vaiheessa? Kommentteja aiheesta tulemaan! <3

With love;
Wifey-to-be

2 kommenttia:

  1. Mä luen näitä muiden postauksia miesten puvuista niin katkerana! Kirjoitin just meidän kokemuksista itku kurkussa, ja melkein käännyn kohta siihen että mennään vanhalla omalla puvulla!
    Smokki näyttää kyllä hyvältä! Meillä se tyrmättiin ensimmäisenä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, täytyypä käydä lukasemassa sun postaus, mielenkiinto heräsi! :D

      Poista